Koe elämää linnunpesän sisällä-innostavia tehtäviä, lintuvisa ja LIVE-KAMEROITA

Opiskele lintujen elämää ennen näkemättömällä tavalla. Ole osa lintujen elämää seuraamalla linnunpesän tapahtumia livenä! Pääset näkemään elämää sinitiaisen, muuttohaukan, naakan, sarvipöllön ja pääskysen pesän sisällä. Voimauttavan kotikoulun laatimat motivoivat tehtävät ja autenttiset oppimateriaalit saavat lapset ja nuoret innostumaan uuden oppimisesta elävän elämän kautta. Tee HAUSKA LINTUVISA, nappaa PARHAAT TEHTÄVÄT  ja ideat itsellesi MAKSUTTA! 

 

MIKSI LINNUT TEKEVÄT PESIÄ?

Linnut tekevät monien muiden eläinten lailla pesiä, joiden tarkoituksena on toimia suojana. Pesät suojaavat sateelta, viimalta ja myrskyltä sekä tarjoavat piilopaikan ja näkösuojan pedoilta ja muilta uteliailta tunkeilijoilta. Pesät ovat myös poikasten suoja, kunnes ne varttuvat tarpeeksi vahvoiksi selvitäkseen sen ulkopuolella. Linnut pesivät eri paikoissa ja saattavat löytää pesäpaikan yllättävistäkin paikoista. Osa linnuista ei rakenna varsinaista pesää, vaan ne munivat esimerkiksi kalliolle tai maahan. Jotkin linnut taas pesivät toisten lintujen vanhoihin pesiin.

POHDITTAVAA: Mieti minkälaisissa paikoissa olet itse nähnyt linnunpesän ja mistä eri paikoista pesän voisi löytää.

 

 

KURKISTA SISÄÄN LINNUNPESÄÄN – LIVE-LÄHETYKSIÄ

Tiesitkö, että linnun munan sisällä olevat poikaset juttelevat keskenään  ja emon kanssa ennen kuin ne ovat kuoriutuneetkaan? Se auttaa lintujen kuoriutumisrytmiin, jotta kaikki poikaset kuoriutuvat samaan aikaan. Tiesitkö, että Suomessa pesivistä linnuista pienin linnunmuna on hippiäisen muna 1,4 cm ja isoin linnunmuna on kyhmyjoutsenen muna 12 cm?

Pääset tarkkailemaan linnunmunia linnunpesä-livekameran kautta. Se on upea tapa nähdä lintujen elämää! Nämä alla olevat tehtävät ovat kasvatusalan ammattilaisen suunnittelemia ja ne sopivat kaiken ikäisille, sillä jokainen voi tehdä niitä omalla taitotasollaan. Pienemmät voivat vastata kirjoittamalla vastauksen yhdellä tai kahdella sanalla kun taas pidemmälle ehtineet voivat kirjoittaa vastaukset kokonaisilla virkkeillä. Tee innostavat tehtävät yksin tai parin kanssa. Valitse itsellesi sopivat tehtävät!

TEHTÄVÄ A: Pesäbongaus   

Käy tarkastelemassa alla olevia linnunpesä-livejä ja vastaa alla oleviin kysymyksiin havaintojesi perusteella:

  1. Minkä lintujen pesässä on munia? Kuinka monta munaa kunkin linnun pesässä on?
  2. Minkä lintujen pesässä on poikasia? Kuinka monta poikasta kullakin linnulla on?
  3. Minkä lintujen pesässä uros syöttää emolintua, kun se hautoo?
  4. Miten poikasia ruokitaan?
  5. Mikä asia tuli sinulle yllätyksenä, kun tarkkailit linnunpesiä? Miksi?
  6. Mikä linnunpesä on sinusta kiinnostavin, miksi?
  7. Mikä asia herätti kysymyksiä? Millaisia kysymyksiä heräsi? Keskustele niistä ohjaajan kanssa ja selvitä vastaukset kysymyksiisi.

 

TEHTÄVÄ B: Valitse alla olevista yksi linnunpesä-live, jota tutkit ja tarkkailet tarkemmin

  1. Tarkkaile lintua noin 15 minuuttia tai kauemmin.
  2. Mitä lintu teki? Kirjoita tai piirrä havaintosi vihkoon.
  3. Vastaa alla oleviin kysymyksiin.
    • Mieti miksi lintu käyttäytyi sillä tavalla. Oliko se etsimässä ruokaa? Yrittikö se pelotella vihollista?
    • Miltä linnun elämä vaikutti? Oliko se mielestäsi iloista lentelyä vai totista työntekoa vai jotakin muuta?
    • Mitä poikaset tekivät? Miksi?

 

TEHTÄVÄ C: Posteri

Kokoa alla olevien kysymysten pohjalta oma posteri, johon liität piirtämäsi kuvan (kohdassa 3). Lopuksi esitelkää oma linnunpesänne ja havaintonne posterien avulla toinen toisillenne ja laittakaa ne esille. 1.- 3.luokkalaiset voivat tehdä posterin viiden ensimmäisen kohdan avulla, 4.-6.  luokkalaiset voivat tehdä posterin kaikkien kysymysten avulla. Yläkoululaiset voivat kaikkien kysymysten lisäksi syventyä lintulajiin tarkemmin ja esitellä sitä laajemmin posterissaan (esim. uhanalaisuus, uros ja naaraslinnun värierot, lintulajin koko, reviiri).

  1. Kuvaile valitsemasi linnun väritystä ja ulkonäköä? Mistä sen voi tunnistaa? 
  2. Oletko kuullut aiemmin valitsemasi linnun ääntä, missä?
  3. Katso mallia live-kamerasta ja piirrä kuva linnusta pesällään.
  4. Mistä tarpeista lintu on rakentanut pesän?
  5. Kuinka monta munaa pesässä on? Kuinka monta niitä yleensä voi olla?
  6. Kuinka pitkään valitsemasi lintulaji hautoo munia ennen niiden kuoriutumista?
  7. Miten pitkään poikaset ovat pesässä?
  8. Mitä valitsemasi lintu syö?
  9. Millaisilla alueilla se pesii Suomessa?
  10. Missä alueilla valitsemasi lintu talvehtii?

TEHTÄVÄ D: Väritä valitsemasi linnun värityskuva

Jokaisesta linnusta löydät tästä alta realistiset ja laadukkaat värityskuvat. Nauti värittämisestä ja katso samalla mallia linnun värityksestä esimerkiksi lintukirjasta!

BONUSTEHTÄVÄ: Tee oma lintukirja, johon kokoat kaikki alla olevat värityskuvat. Kirjoita jokaisen kuvan yhteyteen linnun nimi. Etsi tietoja kustakin lintulajista luotettavista lähteistä ja kirjoita tietoisku kunkin kuvan yhteyteen.

 

Talitiaisen pesä-live

Talitiaisen ääninäyte

Talitiaisen värityskuva

 

Sinitiaisen pesä-live

Sinitiaisen ääninäyte

Sinitiaisen värityskuva

 

Hiirihaukan pesä-live

Hiirihaukan ääninäyte

Hiirihaukan värityskuva

 

Muuttohaukan pesä-live

Muuttohaukan ääninäyte

Muuttohaukan värityskuva

 

Naakan pesä-live

Naakan ääninäyte

Naakan värityskuva

 

Sarvipöllön pesä-live

Sarvipöllön ääninäyte

Sarvipöllön värityskuva

 

 

PÄÄSKYSESTÄ EI PÄIVÄÄKÄÄN

Käy kurkistamassa joko pääskyset ovat saapuneet. Tässä alla näet livenä viisi pääskysen pesää. 

Viisi pääskysen pesää-live

Pääskysen ääninäyte

 

LINTUVISA

Innostuitko linnuista ja kaipaat  nyt lisää haastetta? Tee hauska lintuvisa, joka samalla opettaa lisää linnuista. Tämä lintuvisa erottaa munat untuvikoista. Pidä hauskaa lintuvisan parissa ja iloitse uuden oppimisesta!

Lintuvisa

 

LÄHDE LUONTOON

  1. Lähde luontoon tarkkailemaan linnunpesiä.  Jos löydät pesän, älä kuitenkaan koske siihen tai mene liian lähelle sitä, jottei emo hylkää pesää ja poikasia, vaan käytä tarkkailuissa kiikareita.
  2. Piirrä kuva tai ota valokuva pesästä, jos löydät sellaisen. Millaisesta aineesta se oli mahdollisesti valmistettu? Mikä lintu siellä voisi asua?
  3. Miten sinä voisit auttaa lintuja pesän rakentamisessa?

 

Linnunpesä-livekamerat ovat mahtava tapa nähdä lintujen elämää läheltä jos sinulla ei ole mahdollisuutta lintubongaukseen luonnossa! Nämä tehtävät sopivat kaiken ikäisille, sillä jokainen voi tehdä niitä omalla taitotasollaan! Voimauttava kotikoulu toivottaa mukavia hetkiä opiskelun parissa!

 

 

 

Vastaa