Hyvä kirja jää pitkäksi aikaa mieleen pyörimään. Voimauttava kotikoulu poimi parhaista klassikkokirjoista kymmenen vaikutuksen tehnyttä lukuelämystä kesälomalle.
kissa
Mietitkö mitä luet kesällä? Kesäloma tuo taas mittaamattoman määrän aikaa, jolloin voi tehdä mitä vaan. Entäpä jos lukisitkin jotakin ihan muuta kuin mihin tulee talvella tartuttua? Kotikoululainen kokosi listan suosikkikirjoistaan ja jakaa alla lukuvinkkejä kesälomalle. Kaikki nämä ovat ILMAISIA kirjoja ja pääset lukemaan niitä linkkiä klikkaamalla saman tien. Kirjat on mahdollista ladata omalle koneelle tai vaikka tabletille maksutta.
Kissa
On hieno tunne, kun lapsi tulee innoissaan kertomaan, että on lukenut kokonaisen kirjan. Kirjan ei tarvitse olla valtavan paksu, vaan pääasia on, että lapsi aloittaa lukemisen jostakin ja saa onnistumisen kokemuksia.
kissa
Suosittelemme, että aikuinen tarkistaa etukäteen alla olevien kirjojen sopivuuden omalle lapselleen.
AJATUKSIA HERÄTTÄVÄÄ JA MUKAANSATEMPAAVA
AJATUKSIA HERÄTTÄVÄÄ JA MUKAANSATEMPAAVAA
Kissa
Helppolukuista ja mukaansatempaavaa – näillä sanoilla voisi kuvata alla olevia kirjoja. Niissä lukija pääsee mukaan monenmoisiin sattumuksien ja hauskojen tapahtumien maailmaan. Sympaattiset ja ajattomat hahmot saavat lukijan eläytymään kirjan henkilöiden maailmaan. Joukossa on myös iki-ihanan ”Pikku naisia”-kirjan kolmas osa: ”Pikku miehiä”.
Keltaisen talon lapset: Wiggin, Kate
Villiruusu: Wiggin, Kate
Katyn toimet: Susan Coolidge
Pikku miehiä: L. M. Alcott
Pikku Lordi: F. H. Burnett
Kiljusen Plättä: Jalmari Finne
Heidi osaa käyttää oppiaan: Kertomus Alpeilta: Johanna Spyri

KIEHTOVA ELÄMÄKERTA
Tiesitkö, että vanhan tuttavamme Runebergin vaimo Fredrika Runeberg on kirjoittanut Suomen ensimmäisen historiallisen romaanin? Hän on kirjoittanut myös muita mielenkiintoisia kirjoja, mutta miten hän oikein ehti kirjailijaksi kahdeksan lapsen äitinä. Se ja paljon muuta mielenkiintoista selviää tästä kotikoululaisen letkeästi kirjoitetusta suosikkielämäkerrasta:
Fredrika Runebergin elämäkerta: A. Gripenberg

Kissa
VAUHDIKKAITA SEIKKAILUKIRJOJA
Kaipaatko kunnon seikkailua? Tässä alla on kaksi vauhdikasta seikkailukirjaa, joita kotikoululainen suosittelee kesälukemiseksi.
Aarresaari: Robert, L. Stevenson
Saaren orvon seikkailut: Frederick, Marryatt

issa
VAIKUTTAVA ELÄINKIRJA
Karhun elämää opettelemassa -Karhunpennun on opittava uimaan ja etsimään ruokaa ja paljon muuta. Koe karhun elämää karhun omin silmin luonnon keskellä tämän vaikuttavan ja elämyksellisen kirjan kautta.
Harmaan karhun elämäntarina: E. T. Seton

Toivottavasti löysit itsellesi sopivaa kesälukemista Voimauttavan kotikoulun lukuvinkeistä. Nauti lukemisesta!
Hyvää kesää!