Kotikoulun kesäkuulumisia – MATERIAALIVINKKI

Kesä on parhaimmillaan. Puutarha on täynnä kukkia ja pääskyset riemuitsevat taivaalla. On mukava katsoa taaksepäin onnistunutta kotikouluvuotta.

PARASTA KOULUVUODESSA OLI: Ilo ja innostus, joka näkyi kotikoululaisessa. Kotikoululaisen mielestä parasta kouluvuodessa oli äidinkielen kirjaprojektit. Ensinnäkin oman e-kirjan kirjoittaminen, jonka aiheena oli hevosseikkailu. Kirjaan hän teki tekstit, etsi kuvat ja teki taiton. Toiseksi Little House-lapbook, jossa yhdistyi äidinkieli ja englannin opiskelu.

ENSI SYKSY: Ensi syksyn oppimateriaalit on hankittu ja opetussuunnitelmat olemme tehneet valmiiksi, lukuunottamatta liikuntaa ja kuvataidetta, jotka pystymme tekemään valmiiksi vasta loppukesän korona-tilanteen perusteella. Silloin näemme onko liikuntapaikoilla tai taidemuseoissa ym. opetussuunnitelmaan ajatelluissa paikoissa  minkälaisia rajoituksia.

TOIMIVAN KOTIKOULUN SALAISUUS: Itsenäinen opiskelu ja itseohjautuvuus on kotikoulumme salaisuus. Opetussuunnitelmat ovat sellaisia, että kotikoululainen seuraa itse oppimisensa etenemistä viikottain ja merkitsee opetussuunnitelmaan aina kun tehtävät on tehty. Hän siis seuraa ja valvoo itse omaa etenemistään.

MATERIAALIVINKKI: Hyvä vaihtoehto paperisille oppikirjoille löytyy e-oppi-virtuaalikirjoista: www.e-oppi.fi. Nämä kätevät nettikirjat ovat täysin virtuaalisia. Niissä on toiminnallisia tehtäviä, videoita ja simulaattoreita. Opettajalle on arviointityökaluja ja reaaliaikaisia seuranta-ja palautetyökaluja. Kannattaa käydä tutustumassa näytteisiin!

Rentouttavaa kesää kaikille!

 

Vastaa