Kotikoulun TALVI: ideoita ja tehtäviä pakkaspäivien piristykseksi!

Talven koittaessa kotikoulun rutiinit ovat kohdallaan, kaikki sujuu jouhevasti. Talvi on mahtavaa aikaa hieman ravistella ja piristää kotikoulua uusilla ideoilla ja kokeiluilla. Olen koonnut tähän muutamia talveen sopivia ideoita, jotka saattavat olla juuri sitä mitä sinä tarvitset! Laadimme Sinulle ilmaisen hauskan KUUMA KAAKAO-tehtäväkortin, joka huipentuu koko perheen yhteiseen kotikahvilaan! Jaamme parhaat KÄSITYÖOHJEET ja ILMAISEN KIRJAN vinkin! Panosta näiden ideoiden avulla vanhemmuuteen ja perheesi hyvinvointiin kotikoulussasi.

Talvi on sitä aikaa vuodesta kotikoulussamme, jolloin siirrymme ”talvitilaan”. Ulkona on noin – 20 astetta pakkasta ja se tarkoittaa vähemmän ulkoiluaikaa. Silloin on keksittävä lapsille luovia tapoja liikkua, puuhata ja saada haasteita sisällä kotikoulussa.

ONGELMANRATKAISUTAIDOT JA PULMATEHTÄVÄT

Me kaikki tiedämme, että ongelmanratkaisu on ympäri vuoden tapahtuvaa toimintaa kotikoulussa. Tähän aikaan vuodesta on hauska kokeilla jotain uutta ongelmanratkaisun saralla. Testaa joitain näistä ideoista!

  • Anna kotikoululaisille paritehtäviä, joita he voivat tehdä yhdessä kumpikin omalla taitotasollaan: Anna kotikoululaisille tehtäväkortti tai ongelma, jonka he liimaavat vihkoon ja, jonka parissa he työskentelevät yhdessä. Tässä on ”Kuuma kaakao”- tehtäväkortti, jonka Voimauttava kotikoulu on laatinut Sinulle talven piristykseksi:

Kuuma kaakao-tehtäväkortti

  • Anna kotikoululaisten luoda omat kuvitetut posterit, joissa he esittelevät kumpikin oman uniikin strategiansa ”Kuuma kaakao-ongelman” ratkaisemiseksi ja johon he kuvaavat työvaiheet. Tämä auttaa visualisoimaan hyvin matemaattisten ongelmien ratkaisuvaiheita.
  • Anna heille vaihtoehtoja: Anna kotikoululaisille tietty valikoima ongelmia, mutta anna heidän valita minkä ongelman he vievät loppuun. Voit jopa päättää kuinka monta ongelmaa kukin ratkaisee omaan taitotasoonsa nähden.
  • Anna kotikoululaisten kirjoittaa ylös itse keksimiään ongelmia. He voivat kirjoittaa ylös sanallisia ongelmia – he voivat käyttää yllä olevaa ”Kuuma kaakao-pulmatehtävää” inspiroimaan ongelmien keksimisessä. Tai he voivat tehdä oman version siitä tai vaikka suklaamuffinsseista.

 

LUKEKAA YHDESSÄ – ILMAINEN KIRJA 

Lukeminen ääneen lapsillesi on paras tapa kehittää vahvoja lukijoita, älykkäitä ajattelijoita ja kehittää laaja sanavarasto lapsille. Pyri lukemaan lapsillesi ääneen joka päivä: ennen nukkumaan menoa ja lounaan aikana, nämä ovat mahtavia ajankohtia ääneen lukemiselle. Me luemme joka ilta ääneen. Meillä on aina jokin kirja kesken, jonka kuuntelemista lapset innolla odottavat. Jos aikuinen ei ehdi lukea, usein löytyy innokas kotikoululainen, joka haluaa lukea ääneen kirjaa illalla.

Tämän hetken suosikkikirja, jota parhaillaan luemme on ”Kahdeksan serkusta”. Tämä kirja on niin hauska, että nauramme usein yhdessä ääneen sen tapahtumia seuratessamme.  Pääset lukemaan ILMAISEKSI tätä kirjaa samantien alla olevaa kirjan nimeä klikkaamalla (ilman sitoumuksia, ilman kirjautumista tai määräaikaa) . Kirja on aina käytettävissäsi!

Kahdeksan serkusta: Louisa M. Alcott

KOKEILE UUSIA KÄSITYÖIDEOITA

Pakkaspäivinä  käsitöiden tekemisestä innostuu ihan uudella tavalla. Uppoutukaa koko perhe yhdessä käsitöiden inspiroivaan maailmaan. Oletko aina unelmoinut oman keppihevosen tekemisestä? Nyt se on mahdollista tämän ihanan ILMAISEN ohjeen avulla, joka on suosituin ohje Voimauttava kotikoulu-blogissa:

Tässä vielä muutama hauska ILMAINEN käsityöohje iloksesi, joita olemme toteuttaneet kotikoulussamme: 

 

Toivottavasti nämä talviset opetusideat, käsityöohjeet ja lukuvinkki piristivät, kun siirrytte pakkaskauteen kotikoulussa! Edessä on pitkä talvi, erityisesti täällä Suomessa, mutta tämä on myös ihanaa aikaa haastaa kotikoululaista – ja itseäsi- kokeilemaan jotain uutta! Mitä sinä teet lasten kanssa pakkaspäivinä sisällä? Olisi ihana kuulla MITÄ TE OLETTE PUUHASTELLEET pakkaspäivien aikana? Miten olette vaalineet perheyhteyttä?

Kiitos kun kävit Voimauttavassa kotikoulussa! 

 

Vastaa